keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Naperon 3v neuvola

Tänään käytiin meidän Naperon kanssa neuvolassa. Aluksi ujosteli kovastikkin, mutta lopulta teki kaikki tehtävät reippaasti ja onnistuneesti. Äiti oli tietenkin kokoajan tukena ja turvana. Senverran kuitenkin jännitti kokoajan. Piirettiin viivoja, kasattiin tornia, tunnistettiin eläimiä, värejä yms. erinlaisten tehtävien avulla. Hypittiin tasajalkaa ja seisottiin yhdellä jalalla. Myös pallon käsittelyä katsottiin. Kaikki onnistui meidän Naperolta hyvin. Suostu lopulta riisumaan vaatteetkin ja saatiin punnittua oikea paino. Paino oli n.15kg ja pituus 95cm

Neuvolakorttiin kirjoitettua:

Iloinen poika.
Kuiskauskuulo +
Näkö 0,8
Kasvukunnossa. Syö valikoidusti. Maitotuoteet +. Rasvaukset kuivalle iholle tarvittaessa.
Motoriikka varmaa. Kädentaidot oikealla kädellä. Puhe selkeää. 


Jäätiin neuvolan jälkeen vähäksi aikaa ulos. Omalle pihalla hiekkalaatikko leikkeihin. Yöks! Miten märkää ja kuraista. Olisi pitänyt olla kuravaatteet. No, sainpahan kura soppaa ja kaffetta. ♥☺

Pyöräily kuva on otettu 30.9.2015


1 kommentti: