sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Vapaapäivä on pullan tuoksuinen

Ihanaa kun saan nyt ennen äitiyslomaa pitää palkalliset vapaapäiväni pois. Tulee mukavan pehmeä siirto työmaailmasta äitiyslomalaiseksi. Aamu päivällä tein pullataikinan ja laitoin lasagnen uuniin. Syötiin lounas  ja sitten alettiin leipomaan. Poitsun kanssa leipominen on hieman sotkuisempaa, mutta ihan kivaa puuhaa! Tein muutamia korvapuusteja pakkaseen ja loput syötiinkin. Poitsu oli todella ahkera leipoja. Teki vaikka minkälaisia pullia ja hienosti korvapuustejakin. Niissä oli runsaasti täytettä eli aikas hyviä. Minä tein pullaperheen Poitsun pyynnöstä ja tietenkin kissakin piti tehdä. Sitten lähdettiin Poitsun kanssa kaupoille. Käytiin askarteluliikkeessä, kirpputorilla ja rautakaupassa. Kaikkea kivaa lähti mukaan. Enää ei tarvitse pyytää ja pyytää mieheltäni saisinko taulun tai hyllyn seinään. Nyt minulla on ihan oma ruuvinväännin. Ihanan pieni, mutta kätevä. Heti kotiin päästyä laitoinkin pari kuukautta odottamassa olleen hyllyn paikoillee.

Pullaperhe ennen uuniin menoa.

Poitsun tekemiä pullia.

Poitsun tekemät pullat valmiita.

Pullaperhe uunista ulos.




Korvapuusteja

Kirppis löytö. Kiva neuletakki 5e

Poitsu sai kaksi autoa kirpparilta. Maksoivat 0,60e ja 0,80e

Minun uudet työkaluni!!!!! Erikoisporakone ja voidepuristin ovat lähinnä nukkekotiprojektia varten.

kukat ruukkuineen kirpparilta 3e/kpl

kukka muistaakseni 7,90e kirpparilta.

kukka 3e kirpparilta.

Vihdoinkin hylly pääsi paikoillle. Kiitos minun uuden ruuvinvääntimeni. :)

2 kommenttia:

  1. Jep, kyllä nopeimmin saa taulut, hyllyt ja kaikki mahdolliset muutkin ruuvit paikalleen kun itse tekee! :D

    VastaaPoista
  2. Tiia, Niinpä. Ihanaa onkin omistaa oma ruuvinväännin. :)))))

    VastaaPoista