sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Ensimmäiset kaksi viikkoa

Halusin rauhoittua kotiin ainakin kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi. Saisin rauhassa totutella uuteen vauva arkeen isoveljen kanssa ja parannella itseänikin rauhassa. Aika hyvin olenkin parantunut. Nivusiin sattuu vielä jokus jos olen istunut kauan kovalla tuolilla ja nousen nopeasti ylös. Painoakin on vielä runsaasti. Tosin maidon nousun yhteydessä paino nousi melkein pari kiloa. Turvotuksiakin vielä on, koska en mahdu vieläkään normi kenkiin, eikä sormukset mahdu sormiin. Ekaa kertaa lähdettiin vauvan kanssa muualle kun neuvolaa/sairaalaan, kun vauva oli 2vko ja 3pv eli mentiin mieheni ja vauvan kanssa jouluostoksille ja sitten anoppilaan kylään. Poitsu olikin siellä hoidossa sen aikaa kun me käytiin kaupassa. Itse olin jo käynyt kerran yksinään kaupassa eli maanantaina 3.12 ja kerran Poitsun kanssa kaksistaa kaupassa kun vauva oli tasan 2vkoa. Vauva oli ollut isänsä hoidossa. Tosin en viipynyt kummallakaan kerralla kun reilun puoli tuntia eli hyvin olivat sen aikaa pärjänneet. Vauva on nyt reilut 4kg ja kaikki 50cm vaatteet alkavat olemaan liian pieniä.

vko 47
  •  keskiviikko: yöllä 2:45 vauva syntyi
  • torstaina: päästiin sairaalasta kotiin. Eli oltiin varhaisia kotiinlähtiöitä. Sairaalaan ei jäänyt kun reilu 3kg. Eli painoa oli vielä paljon jäljellä! Ensimmäinen yö oli hankala. vauva itki ja Poitsukaan ei saanut nukutuksi. Halusi vaan auttaa vauvan hoidossa. Mieheni otti välillä itkuisen vauvan ja meni olkkariin, että minä ja Poitsu saatiin hetki levähtää. Aamulla koko perhe olikin tosi väsyneitä, kun oltiin kaikki valvottu vauvan takia.
  • perjantaina minun vanhemmat tulivat meille kylään. Toivat kukkia, isoveli lahjan ja vauvalle lahjan. Illalla maidot nousivat rintoihin ja yö oli aika tuskainen. Rinnat olivat erittäin suuret ja pinkeät ja kipeät. Poitsun aikaan ei maidon nousu ollut näin kivuliasta.Vauva herätti yöllä 1-2h välein. Minä heräsin kipeiden rintojen takia tunnin välein ja toivoin että vauvakin heräisi pian syömään ja helpottaisi minun tuskaa!
  • lauantaina siskoni tuli nuoremman poikansa kanssa kylään. Rinnat olivat illalla taas kovin kipeät. Onneksi päivä oli ollut parempi. Päivällä vauva nukkuin jopa 2-3h unia. Yöllä vauva herätti 1-2h välein. Minun paino oli noussut n.2kg.
  • sunnuntai oli jo parempi päivä. Rinnatkin alkoivat asettua. Poitsu pääsi ukin kanssa uimaan ja minä pääsin vähän leipäilemään vauvan hoidon ohessa. Anoppi ja appi tulivat illalla kylään. Toivat paljon kaikkea vauvalle, Poitsulle ja minulle ja toivat lisäksi ruokaa ja herkkuja koko perheelle.
 vko 48
  • maanantai: Ekaa kertaa piti poistua kotoa sitten vauvan syntymän. Se ahdisti! Lisäksi olin saanut ihan karmean flunssan. Olo oli erittäin tuskainen. Pääkipeä, nuha, kurkkukipeä ja paha olo. Piti kuitenkin lähteä liikkeelle, koska oli vauva "kotiinlähtö takastus" sairaalassa. Mentiin sinne koko perhe. Lääkäri tutki vauvan ja kaikki oli ok. Painokin noussut loistavasti. Oli yli syntymäpainon jo eli 3610g. illalla isommat pojat menivät Hoploppiin, että minä sain hieman levätä flunssaani pois.
  • tiistai: Mieheni meni töihin. Hyvin kuitenkin pärjättiin. Minun olo oli vielä kurja, niin päivä meni lähinnä piirettyjä katsellessa ja hiljaisia leikkejä leikkiessä. Ekaa kertaa yöllä en vaihda vauvan vaippaa vaan selvitää aamuun. Herää syömään n.2h välein.
  • keskiviikko: Vauva tasan viikon ikäinen. Alan voimaan jo paremmin. Jaksan leipoa pojan kanssa sämpylöitä ja siivosinkin hieman. Vauva nukui yöllä 2-3h jaksoja.
  • torstai: vauvan napanuora irtosi yön aikana. Vauva heräsi yöllä n. yhden aikaan, kolmen aikaan ja seuraavan kerran aamulla kuudelta. Sitten puol yhdeksältä. Sain siis kivasti nukuttua pidempään aamulla. Heti aamusta minulla tuli outo koko päivän kestävä pistävä pääkipu. Jouduin syömään useamman lääkkeen.
  • perjantai: Neuvolatäti tuli kotikäynnille. Vauvan paino oli taas noussut loistavasti. Hyvin minulla riittää maitoa vauvalle. Poitsu sanoo, että vauvan nimi on Karkki ja Kepponen.
  • lauantai: Poitsu menee isänsä kanssa kaveri synttäreille. Minä saan taas hetkeksi keskittyä vain vauvaan. Itsellä olo alkaa olemaan hyvä. Istuakkin voi jo normaalisti. paino on tippunut nyt yhteensä noin. 8kg (vaikka olen vaan ollut kotona ja mässäillyt herkkuja) No vielä saisi paino tippua sen 10kg. Vielä on kyllä turvotuksiakin, koska sormukset ei mahdu sormiin eikä kengät jalkaan. Ihanaa kuitenkin, että minulla on jo nilkat! =)
  • sunnuntai: Mieheni serkun vauvan ristiäiset. Minä ja vauva ei kuitenkaan osallistuttu vaan Poitsu menee isin ja mummon ja ukin kanssa. 
vko49
  • maanantai: Mieheni isyysloma alkaa. Aikoo pitää kaksi viikkoa putkeen. Minun vanhemmat tulivat kylään. Vauva herätti yöllä n. kahdeltatoista, kahdelta, neljältä ja kuudelta. Ekaa kertaa sitten vauvan syntymän menen yksin johonkin. Eli käväisin pika pikaa ruokakaupassa. Pojat jäivät kotiin. Aikaa meni n.40min ja vauva oli nukkunut koko sen ajan.
  • tiistai: Pidettiin perheen pikku joulut. Vauva pääsi ekaa kertaa kylpyyn. Näytti tykkäävän kylpemisestä. Isoveli tuli tietenkin auttamaan kylpyhommissa.
  • keskiviikko: vauva tasan 2viikkoa! Kävin Poitsun kassa pikaiseen ruokakaupassa. Meillä meni vajaa tunti. Isi ja vauva jäivät kotiin.Vauva oli hieman itkenyt, mutta nukahti kun me tultiin kotiin.
ystäväni toi vauvalle, isoveljelle ja äidille. Kiitos ihanista lahjoista!
Leivotaan sämpylöitä. Poitsu vähän maistaa taikinaa.
Anopin tuomia herkkuja
Anopin tuomia vauva lahjoja.

anoppi toi torttuja
anoppi toi mustikkapiirakkaa ja ruokaa.
anoppi toi minulla yö vaatteita.

4 kommenttia:

  1. Onnea!
    Kaikkea hyvää jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihanaa kun olette pystyneet ottaa rauhallisesti ja olla vaan kotona. <3 ja ihanaa kun anoppi on hemmotellut teitä. <3

    VastaaPoista
  3. sade, oli kyllä ihanaa olla vaan kotona ja parannella itseään ja tutustua vauvaan kaikessa rauhassa. Anoppi on ollut kyllä ihan super ihana. Ei juuri tarvinnut sen kahden viikon aikana ruokaa väsäillä, kun anoppi on tehnyt meille ruokaa. Ihanaa hemmottelua! :)Yö/olo asutkin tulivat kyllä tarpeeseen. Kotona on ollut ihana olla vaan rennoissa, mutta "söpöissä" uusissa vaatteissa.

    VastaaPoista