sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Dino keksejä

Poitsun synttärit lähestyy ja kaikkea dino aiheista valmistuu. Ekaa kertaa kun väkertää, ei välttämättä ihan ohjeen mukaisia saa. Näistä ei siis tullut niin hienoja, kun mielessäni kuvittelin. Ensinnäkin marmorikeksin taikina oli todella vaikeaa käsitellä. Vasta ihan lopuksi tajusin mätkiä sekaan tarpeeksi paljon jauhoja, ettei tarttunut joka paikkaan. Lopputulos oli tietenkin se, ettei keksin taikina ollut enää marmoripintainen. Makuun se ei onneksi haittaa. Sitten huomasin, ettei ostamani dinomuotti ole välttämättä se parasmahdollinen, koska kaula katkesi hyvinkin monelta dinolta. Tein pikeeriä keksien päälle. Sen levittäminen muodostui hankalaksi ja sotkuiseksi. Osa dinoista jäi ilman pikeeriä, kun se loppui. Tosi hyviä myös ilman päällistä. En välttämättä ryhtyisi tähän hommaan ihan heti uudestaan. Harjoitus tekisi varmaan mestarin! Ohjeet marmorikekseihin ja pikeeriin löysin ihastuttavasta "Kinuskikissa leipoo" kirjasta.

Taikinat, ennen marmorointia.

Pikeerit laitettu.

Näihin ei pikeeri riittänyt. Ihan kivoja kuitenkin.




Poitsun keksejä. Äidin avustamana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti