keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pikku Veikka 9kk

Neuvola onkin sitten vasta 10kk iässä. Napero on kovin vallaton menijä. Varsinainen painimaisteri. Jokapaikkaan kiipee ja rapuaa. Kävelee tukia pitkin ja taaperokärryllä. Pääsee jo lasten tuoleille kiipeemään. Kokoajan on "pahan teossa" lelut ei kauaa kiinnosta. Osaa heittaa palloa. Suussa pilkistää kahdeksan hammasta. Kylpeminen/suihku on edelleen se IN juttu! Imettäminen on muuttunut toispuoleiksi, mutta sitkeesti poika pitää rintaruokinnasta kiinni. Tuttipullo kelpaa vaihtelevasti. Joskus suostuu juomaan, joskus taas vetää kunnon raivarin ja on pakko antaa rintaa. Imetän vaihtelevasti 3-6 kertaa päivässä. Yöllä herää vielä sen 1-2 kertaa ja syö. Tarkoitus olisi vierottää yö syöttämisestä ihan lähiaikoina. Kunhan saan vähän voimaa ja puhtia ajatukselle. Luulisi sen olevan jo 9kk ikäiselle helpompaa? Pari kuukautta sittenhän en siinä onnistunut, kun itki viikon ja minä väsähdin. Päiväunia nukkuu kovin vaihtelevasti. Hyvinä päivinä nukkuu 3 kertaa noin tunnin verran. Suunnilleen näin klo: 9-10 toiset unet klo:14-15 ja kolmannet klo:18-19 . Joskus aamun unet jää pois ja ekan kerran nukahtaa vasta yhdentoista-kahden välillä. Silloin myös yleensä nukkuu pari tuntia, eikä nukahda enää toisille unille vaan menee suoraan yöunille. Poika syö kovin kehnosti muutama lusikallinen/ruokailu. Sormiruoka menee paremmin.

Napero menee niin kovaa,
että puntit laitettiin hidastamaan vauhtia.

1 kommentti: