maanantai 13. tammikuuta 2014

paljon onnea!

Vietettiin perheen kesken hyvin pienimuotoisesti minun synttäreitäni. Leivottiin Poitsun kanssa täytekakku, joka meni vähän pipariksi. Hyvältä kuitenkin loppujen lopuksi maistuikin. Poitsu pyysi aamulla minun apua. Minun piti ottaa kippo ja karkkipussi esiin ja sitten piti mennä takaisin vuoteeseen. Pian perässä tuli 4v Poitsu karkkikippo käsissään ja lauloi "Paljon onnea vaan." Ihana ajatus oli pojalta tuoda äidilleen karkkia sänkyyn. Päivän mittaan poika piirsi minulle kaksi korttia, jokaisen kortin kohdalla lauloi onnittelu laulun. Poitsu vie minut virkistävälle 4km lenkille. Poika polkupyörällä ja minä tulin vaunuillen perässä.
Mieheltäni olin saanut jo aikaisemmin lahjaksi 2 uutta palaa käsikoruuni. Töistä tullessaan toi vielä ruusujakin.
Ystävä oli jättänyt postilaatikkoon ihanan yllärin. Sukat päätyi heti jalkaan. Mummoni ja anoppini olivat lähettäneet onnittelu kortit. Siskoni,veljeni ja anoppi soitti vielä onnittelu puhelut. Tekstarilla tuli paljon onnitteluita. Illalla mentiin koko perhe saunaan. Lapset nukahtivat kivasti omiin sänkyihinsä. Minä ja mieheni katsottiin pitkästä aikaa yhdessä leffa. Ihana synttäripäivä. Mukava vanheta. ;)

IHANA lahja!


Ihastuttavat sukat!



ihania ruusuja.
täytekakku.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti