sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Meidän joulu 2015 osa. 1/3

Joulu oli tumma ja märkä, mutta onneksi silti ihana. Lunta olisin kyllä hieman kaivannut. Onneksi kotiin sai kynttilöillä kaunista tunnelmaa. Olimme jouluaatona minun vanhemmilla, joulupäivä anoppilassa ja Tapaninpäivänä mentiin taas minun vanhemmille. Olimme olleet myös hyvin kilttejä, koska saimme paljon ihania lahjoja! Joulukorttejakin saimme ihanasti. Kiitos! Jouluaatto aamuna avasimme kotona suurimman osan meidän lahjoista. Lahjoja oli meiltä, mummolta ja ukilta, miehen siskolta, minun ystävältä, työkavereiltani, kummitädiltä.


Jouluaatto 24.12.2015

Aamulla lapset herättivät jo ennen seitsemää. Kuusen alle oli ilmestynyt paljon lahjoja. Jaoimme lahjat. Voi sitä lasten riemua. Lapset saivat hetken leikkiä leluillaan ja peleillään. Laitoimme sitten itsemme juhlakuntoon ja suunnistimme jouluaaton viettoon noin yhdentoista tienoilla mummille ja vaarille. Sinne tulivat myös minun sisko perheineen. Siellä söimme jouluruokaa ja herkuttelimme jouluisilla herkuilla. Mummilan kuusenkin alle oli ilmestynyt myös lahjoja ja jaoimme ne siellä. Lähdemimme kotiin vasta ilta seitsemän tienoilla. Ihana aatto!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti