Tuleepas päivitettyä blogia nykyään todella harvoin. Päivällä töissä, välissä aikaa tunti tai kaksi ja se aika menee yleensä lasten läksyissä auttessa ja ruuanlaittossa ja taas illaksi kiirehdittävä kouluun. Eipä siinä oikein jää aikaa enää mihinkään muuhun.
Nyt kuitenkin on asiat hieman helpottaneet, kun jäin äitiyslomalle 27.11. Ainoastaan Naperon vienti ja haku esikouluun hieman rasittaa ja jatkuva flunssa. Illalla menen kuitekin vielä kouluun. Muutaman kerran olen joutunut jättämään koulun väliin, koska flunssa vaivaa ja tämä jatkuva väsymys. Onneksi sain nyt kunnon rautakuurin ja pitäisi kohta vähän helpottaa. Kouluakaan ei ole enää montaa kertaa, kun alkaa joululoma ja minulle tulee 1,5-vuoden tauko opiskeluun.
Marrakuun puuhailuja. Käytiin lasten kanssa Halloween juhlissa -Karkki ja kepponen, niinkuin joka vuosi olen lasten kanssa käynyt. Pidimme myös kotona pienimuoisesti oman perheen kesken Halloween juhlat. Lapset etsivät pimestä pienet aarteet ja sitten herkuteltiin halloween herkuilla.
Leivottiin myös ensimmäisiä joulupipareita marraskuun lopussa. Tein tänä vuonna pari pientä piparitaloa. (joka vuotinen muumitalo on niin hankala tehdä, niin tänä vuonna luovutin suosiolla.)
Napero täytti 6-vuotta, mutta siitä teen oman postauksen.
Mukavaa marraskuun loppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti