keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kesälomareissu osa 4 ja viimeistä viedään

Torstai 12.7.2012

Vihdoinkin kunnon aurinkoinen ja kuume kesäsää! Herätään siinä kahdeksan tienoilla. Käydään syömässä yöpymiseen kuuluva aamupalaa Lomatrion kahviossa. Matka jatkuu taas puoli kymmenen hujakoilla. Pysähdytään ihan hetkeksi jaloittelemaan puol yhdentoista kieppeillä. Jatketaan pian matkaan. Mennään lossilla. Se on Poitsusta jännää. Pysähdytään jälleen kahdentoista aikoihin syömään eväitä. Löydetään myös lähimetsästä mustikoita ja mansikoita. Ollaan Savonlinnassa perilla yhden aikaan. Vuokrataan mökki Vuohenmäki camping alueelta. Maksoi 65e. Mennään Olavin linnaan ja maakuntamuseon laivoja ihastelemaan. Viiden maissa lähdetään  abc:lle syömään ja kauppaan. Leirintäalueella Poitsu käy uimassa, leikkii leikkialueella ja  illalla paistetaan vielä makkaraa. Yöllä kolmen aikaan joku tunkeutuu avaimilla meidän mökkiin. Herään siihen ja säikähdän tosi pahasti. Menee tovi ennenkun saan unenpäästä kiinni.

Aamupalalla.
Näkymä Lomatrion yöpymispaikan terassilta


Vuohenmäki camping


Olavinlinna


Kiivettiin korkealle torniin kapaita käytäviä pitkin.

Maakuntamuseolla.



abc:n leikkipaikka

abc:llä syömässä ja kaupassa.



 Perjantai 12.7.2012

 Aamulla valitan asiasta mökin avaimia palauttaessa. Ovat kovin pahoillaan tapahtuneesta. Eilinen työntekijä ei ollut muistanut merkata meidän mökkiä meille varatuksi. Siksi olivat tarjoamassa yöllisille tulijoille juuri meidän mökkiä. Luulivat sen olevan siis tyhjillään. Saatiin 10euron hyvitys. Lähdetään sitten Savonlinnan torille syömään lörtsyt. Kaato sade yllättää! Onneksi meillä oli sateenvarjot mukana. Ajetaan seuraavaksi kohti Mikkeliä. Käydään siellä mm. syömässä. Kahden jälkeen lähdemme kohti Mäntyharjua. Käydään kolmen aikaan Mäntyharjun abc:llä kahvilla. Kausalan abc:llä minä käyn vessassa. Poitsu nukkuu autossa, niin ei jäädä sen pidemmäksi aikaa.Ollaan sitten kotona seitsemän aikaan. Kiva oli reissu, mutta kuinka ihanaa onkaan taas olla kotona.



Savonlinnan torilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti