torstai 7. maaliskuuta 2013

Laihdutus alkaa

Sana laihduttaminen saa monet ihmiset hermostumaan. Varsinkin kun imetän vielä. Niille ihmisille ja itsellenikin selvännettäkööt. Yritän siis siirtyä taas normaaliin elämän tyyliini. Siihen joka oli ennen Naperoa. Silloin juoksin ja söin aika terveellisesti. Paino oli ainakin kohdillaan. Nyt en oikeastaan pääse juoksemaan vielä. Yritän siis parantaa ruokavaliotani. Poitsun kun saan nukkumaan ja Napero vielä valvoo, kiukkuu ja viihtyy vain sylissä. On minulla ollut tapana näiden 3kk aikana hemmotella itseäni karkki pussilla ja muilla helpoilla yhden käden syötävillä. Nyt se on loppu! Aamupäivän kahvi+ pipari(t) hetkestä en vielä halua kuitenkaan luopua. Enkä ystävillä kyläilessä pienistä kahviherkuista.

Uusi minä yrittää syödä seuraavanlaisesti. Aamupalaksi puuroa, raejuustoa ja marjoja/marjakiisseliä. (Sitten ekojen vauvan päikkäreiden aikaan kahvit+keksit!). Lounaaksi salattia. Välipalaksi leipä tai jugurtti. Päivälliseksi normaalia kotiruokaa. Iltapalaksi leipä, jugurtti tai hedelmä.

Tarkoitus olisi siinä sivussa hieman kotona jumppailla ja karistella noin 8kg ennen kesää. En ole vielä itse vakuuttunut pystynkö tähän ihan vielä. . .yritetään nyt kuitenkin. Kiloja tärkeämpää on kuitenkin karistaa senttejä. Mahasta ainakin n.10cm. Huh, mikä urakka!Olisi niin ihanaa taas mahtua lempifarkkuihin. Kyllästyttää nää ainaiset verkkarit tai raskausaikana olleet legginsit!!

kanasalaattia

tonnikalasalaattia

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä urakkaan! Mäkin herkuttelen joka päivä. pitäisi kyllä vähän rajoittaa.. :P
    onnea pikkuiselle uudesta taidosta!! IHanaa <3
    suloinen siilikortti. olet kyllä mahtava piirtäjä. :)

    VastaaPoista