lauantai 21. kesäkuuta 2014

Ennen juhannusta

Oli kaunis aamu ja päätettiinkin yks kaks mennä Poitsun kesäkerhoon pyörillä. Poitsu oli odottanut tätä jo kauan. Aikaisemmin oli vaan ollut niin kylmiä tai sateisia aamuja tai oltiin nukuttu niin pitkään etten ollut viitsinyt lähteä enää polkemaan kerhoon. Matkaan meni aikaa n. 25min. Kävin kotimatkalla kaupassa. Kotona ei kauaa ehditty Naperon kanssa olemaan, kun piti jo rientää Poitsua kerhosta hakemaan. Minäpäs polkaisin sen matkan noin 13 minuutissa. Tuli vissiin vähän kaahailtua! Oltiin siis hyvissä ajoissa Poitsua hakemassa. Poikahan ei tietenkään suostunut tälläkään kertaa lähtemään vaan haluasi vielä vähän aikaa leikkiä. Sitten kun kaikki muutkin olivat hakeneet lapsosensa, suostui Poitsukin lähtemään. Poljettiin kerhon jälkeen suoraan mummilaan. Kerettiin hyvin ennen sadetta. Illan tullen onneksi sade lakkasi ja päästiin kotimatkalle. Pusähdyttiin pikaisesti sorsia katsomaan. Ihania pikkuisia sorsan poikasia olikin aika paljon. Minulla tuli aikamoinen lenkki edes takas polkiessa. Kilometrejä taisi kertyä lähelle 17km.

Pihalla kukkii. Uusimpana kukkivana Kurjenmiekka. Kaunis ja näyttävä kukka.

Kissa nauttii, kun on lämmintä. Nukkuu päiväuniaan pihalla hvvinkin usein. Kuvaa en katista nukkuvana saanut, kun menin lähemmäksi. Avasi heti silmänsä ja riensi minun luokse. Sitten kyhnäsi, kieri ja hyöyri maassa ja kehräsi.

Käytiin tavalliseen tapaa nukuttamassa Naperoa vaunuillen. Poitsu pyörällä. Paloauto oli meidän reitin varrella. Palomiehet katkoi isoa haljennutt oksaa. Jäätiin katsomaan. Palomies kysyi haluisiko Poitsu auton kyytiin. No halusihan tietenkin! Onnellinen poika meni palomiehen mukaan. Tuli autosta limupullo ja leveä hymy mukanaan. Palomies nosti pojan syliin, että pääsi autosta pois. Vähänkö jännää ja siistiä Poitsun mielestä!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti