tiistai 24. heinäkuuta 2012

Yllätys

Postilaatikkoon oli ilmestynyt ihana yllätys. Itse tehty tiskirätti ja söpö kortti. Kylläpäs tulin iloiseksi pienestä ihanasta ylläristä!

Askartelin miehen serkun tyttövauvan ristiäisiin kortin. Kortin kannessa
oli itse juhlien prinsessa. Annettiin kortin lisäksi miehen siskon perheen kanssa yhteinen lahja. Ihana vaaleanpunainen korurasia ja muumipyyhe.

Tyhjennettiin ja sulatettiin varaston pakastin. Vielä oli siellä aika paljon viime vuoden marjasatoa. Osa mahtui sisäpakkaseen, mutta osasta oli keksittävä jotain. Tein sitten karviaisista ja punaviinimarjoista mehua ja siitä mehusta tein marjapuuroa, nam! Meidän Poitsukin tykkäsi tosi paljon.

Tänä kesänä pesin kaikki talon ikkunat. Viime vuonna se jäikin kokonaan tekemättä. Otinpa sen kunniaksi kodinhoitohuoneen ikkunasta kuvan. Vaihdoin sinne uudet verhotkin.

Tänä vuonna tulee ihanasti oman maan mansikkaa. Melkein joka päivä saadaan kourallinen mansikoita syötäväksi. Pihalla taas kukkii ihanasti kukkia. Käynökset joita yritin kasvattaa sisällä jo talvella olivat ihan kuoleman omia kun siirsin ulos. Kuinkas ollakkaan toinen eli kelloköynös on herännyt eloon ja alkanut kasvamaan. Krassit eivät menestyneet. Harmillista! Eipä taida juurikaan mitään peittää tänä kesänä tuo kelloköynöskään...no jospa edes ehtisi kukkia?


Ihana yllätykseni.






Oman maan satoa.
punaherukka-karvias vispipuuro.

puhtaat ikkunat =)

Kellokäynös



1 kommentti: