Tänäkin vuonna osallistuin ystäväni kanssa Naistenkymppiin. Tämä oli meidän kolmas kerta. Joka vuosi ollaan vähän parannettu tulosta. Tänä vuonna juostiin ekaa kertaa juoksuryhmässä. 10km matka taittui aikaan 1h10min. Wau! Olen todella tyytyväinen tulokseen. Maalissa olin ihan ihmeissäni miten hyvin oltiinkaan juostu. Esiintyjinä oli Maija Vilkkumaa ja Elias Kaskinen. Aamu oli hieman viileä ja ostin t-paidan alle pitkän juoksupaidan. Juoksuun lähtiessä ilma oli jo lämmennyt, niin paljon että aloin jo juostessa miettimään paidan riisumista. Pari kertaa juoksu tuntui tuskaiselta, varsinkin ylämäessä, mutta yllättävän kepeästi matka taittuikin.
"Elämä on kaunista, elämä on herkkää. Opettele rakastamaan pienen pieniä asioita, niin saat tuntea suuren rakkauden."
torstai 9. kesäkuuta 2016
maanantai 6. kesäkuuta 2016
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Pitkästä aikaa...
On hieman aikaa kirjoittaa tänne blogiinkin. Kuinka aika onkaan vierähtänyt vauhdilla! Minä olen ollut nyt työelämässä, hoitovapaan jälkeen reilu puolisen vuotta. Hieman takkuillen on lähtenyt käytiin ja työmotivaatiota on saanut etsiä välillä aamuisin. Onneksi töissä on ollut ihan siedettävää, joskus jopa kivaakin kunhan sinne on ensin vaan raahautunut. Onneksi on ainakin tosi hyvät työkaverit! Välillä kyllä valtaa tunne. VOITTAISINPA LOTOSSA!!! Sais toteuttaa unelmiaan ja olla enempi lasten kanssa. No ehkäpä sekin päivä vielä joskus koittaa...?
Pikakelaus alku vuodesta: Tässä alku vuodesta tuli käytyä koko perhe ainakin Talmassa. Tuli myös käytyä lapsimessuilla. Siellä minun ja poikien mukana oli poikien mummo, täti ja serkut. Talviloma pidettiin viikolla 8. Se vietettiin aika pitkälti lapsien toiveesta. Käytiin katsomassa kaloja, liskoja, käärmeitä. Käytiin Tampereella. Sisähuvipuistosssa ja museossa. Yövyttiin hotellissa. käytiin elokuvissa ja Hoplopissa. Lapset ovat nyt sairastelleet tavallista enempi. On kuumeilua, flunssaa, korvatulehduksia pienemmällä, vatsatautia. Tuntuu, että joka kuukausi on jompikumpi lapsista kipeenä tai sitten minä itse. Toivottavasti kesä vie pöpöt mennessään ja loppuu tämä sairastelu. Poitsu täytti huhtikuussa 7-vuotta. Niitä juhlittiin Minegraft teemalla.
Poitsu on viihtynyt esikoulussa/päiväkodissa ihan hyvin. Aluksi oli todella innoissaan, mutta loppua kohti hieman innostus laantui. Päiväkodin kevätjulissa Poitsu esiintyi ihanasti ja sai esikoulun päästötodistuksen. Hieno tunne!
Napero on viihtynyt päiväkodissa todella hyvin. Napero ei päiväkodin kevätjulissa esiintynyt, vaikka pukikin esiintymisasun. Tuli sitten äidin turvalliseen syliin. Harmi kun päiväkodin toiminta loppui ja jouduttiin muuttamaan hoitokuvioita. Huomenna eka päivä toisessa (kesäpäivystys) päiväkodissa. Toivottavasti molemmat pojat tykkäävät uudesta väliaikaisesta paikastaan. Vähän jännittää aamu!
Ihanaa kesäkuuta kaikille!
torstai 31. joulukuuta 2015
keskiviikko 30. joulukuuta 2015
kymmenen asiaa vuodesta 2015
Listasin kymmenen asiaa meidän vuodesta. Osa asioista oli IHANIA, osa vähän jänniä ja uusia tuulia, jotka toivon mukaan vielä muuttuu hyväksi.
- Aloitin yrittäjänä 1.3 ♥
- Kreetan reissu toukokuussa koko perheen voimim ♥
- Naisten kymppi ihanan ystävän kanssa. ♥
- Poitsu aloitti esikoulun ♥
- Järjestin veljen 30v synttärit ♥
- Pieni kesäreissu perheen kanssa Tampereelle. i
- Falltexrun ihanan ystävän kanssa. ♥
- Minun ja Poitsun reissu Helsinkiin elokuussa. ♥
- Serkkuni hääjuhla 21.8. ♥
- Napero meni päiväkotiin ja minä töihin...
Meidän joulu 2015 osa 3/3
25.12 Joulupäivä ja vähän aaton lahjojakin
Menimme Joulupäivänä poikien mummolla ja ukille. Söimme siellä jouluruokaa. Olipas sinnekkin kuusen alle ilmastynyt pari pakettia. Paketit olivat mummon ja ukin veljiltä. Yhdestä paketista tuli suklaata yhteiseksi ja toisesta yhteisestä pakatista tuli lautapeli ja pikku lego. Alla olevissa kuvissa on jouluaaton lahjoja mummilasta. Ison maatuskamukin sain siskoltani.
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Meidän joulu 2015 osa 2/3
Jouluaaton lahjoja
Poitsun lahjoja:
Naperon joululahjoja:
Yhteisiä lahjoja:
Minun lahjoja:
Poikien isin lahjoja:
(ACDC t-paita, muki ja iso kassi)
Poitsu sai vielä vähän autoja lahjaksi.
Kissan paketeista löytyi näitä.
Poitsu sai vielä pelijuttuja lahjaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)