maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kesälomareissu osa. 2

Tiistai 10.7.2012


Herätään siinä kahdeksan tienoilla. Syödään aamupalaa ja mennään leirintäalueen leikkikentälle leikkimään. Kymmeneltä suuntaamme kohti Ti ti nallen taloa. Poitsu tykkäsi siellä olla tosi paljon. Juoksi huoneesta toiseen ja leikki leluilla. Halasi nelleja. Käytiin pihallakin leikkimässä ja lampaita, kaneja katsomassa. Siellä oli myös kahvio. Juotiin mieheni kanssa siellä kahvit ja syötiin leivät ja munkit. Poitsu ei oikein malttanut mitään syödä. Muutaman haukun kävi leivästä ja munkista ottamassa. Itkun kanssahan sieltä sitten lähdettiin yhden aikaan. Niin kivaa siellä oli, ettei pois ois halunut ollenkaan. Seuraavaksi mentiin Haapamäelle keuruuseen höyryveturipuistoon. Hieman sade meitä kiusasi, mutta onneksi oli vain kuuroja. Sielläkin oli paljon kaikkea nähtävää ja Poitsu sai leikkikaverinkin. Neljän aikaan mentiin abc:lle syömään. Nyyssänniemen camping alueella oltiin kuuden aikaan. Vuokrattiin taas mökki, joka maksoi 55e. Pojat kävivät uimassa leirintäalueen uimarannalla.  Käytiin kylillä ostamassa iltapalaa ja aamupalaa. Illalla sitten grillattiin makkaraa ja Poitsu sai leikkiä leikkialueella.

Ti ti nallen talolla.


musiikki huone.





Ti ti nallea halaamassa.

isillekkin jotain tekemistä.

Höyryveturipuistossa.



sade yllätti.


meidän mökki.


uimassa.


makkara paistoa.

2 kommenttia:

  1. kivoja kuvia! meidän on moensti pitänyt mennä tonne titi nallen taloon muttei oo tullut käytyä. Minkäikäisiä lapsia oli, onkohan enää mitään meidän poikien ikäisille? tytöt kyllä tykkäisivät :)

    VastaaPoista
  2. sade, olihan siellä suurinosa jotain alle kouluikäisiä. Muutamia vanhempiakin lapsia oli. Puukäsityöhuone saattaisi kiinnostaa isompiakin, kun käytössä ihan oikeita sahoja ja muita työkaluja. Enempi taitaa olla suunnattu kuitenkin pienemmille. Siellä oli myös maalaushuone, jossa sai maalata, musiikkihuoneessa soittaa erinlaisia soittimia, keittiöhuone, jossa leikkiruokia yms. pieni salakäytävä huone.ynnä muita huoneita.

    VastaaPoista