sunnuntai 5. elokuuta 2012

Juhlintaa!

Mummo ja ukki halusivat pojan mökille yökylään. Meillä aikuisilla siis oiva tilaisuus viettää 5v hääpäivää. Aluksi suunnittelin Amarilloa ja elokuvateatteria, mutta mieheni ei olisi ehtinyt ajoissa mökiltä kotiin. Minullakin alkaa olemaan pitkään istuminen aika vaivanloista. Batman elokuva olisi kestänyt miltein 3h, joten luovuin sitten kokonaan ulos menemisestä. Töistä tullessa käväisin vuokraamassa meille leffan. Uusimman vaarallinen tehtävä- elokuvan. Kaupasta ostin läjän herkkuja. Mansikkaa, vesimelonia, pähkinöitä, sipsejä ja karkkia. Ihana rento ilta keksistaan kera herkkujen.

Nähtiin pitkästä aikaa kaverin kanssa. Käytiin herkuttelemassa Amarillossa. Kaverillani oli myös nimipäivä. Vein hänelle käsikorun ja suklaavevyn kera onnittelu kortin.

Kummityttö täytti 3-vuotta! Paljon oli ihania herkkuja tarjolla. Paljon ihania ihmisíä ympärillä. Olivat vuokranneet pomppulinnankin. Se oli Poitsun mielestä tosi siistiä!! Vietiin kymmitytölle kirja, pantoja ja koruja.






1 kommentti:

  1. Tosi ihana juttu kun saitte viettää aikaa kaksin! <3
    Tosi kivoja juttuja täällä muutenkin. Mukavia hetkiä :)

    VastaaPoista