torstai 14. helmikuuta 2013

Pullaa ja junailua.

Voi miten voinkaan iloita pienistä suurista asioista. Miten ihanaa onkaan olla kahden pikku prinssin äiti. Vaikka välillä väsyttää, eikä jaksaisi aina olla niin tehokaskaan. Vaikka kolmivuotias tekee kepposiaan ja pienempi huutaa vatsakipujaan. Kun pienimmän saa nukkumaan on mukava rakentaa isomman kanssa junarataa. Paistetaan pullaa ja herkutellaan. Miten suloista katseltavaa onkaan kun pieni poikamme herää, hymyilee ja sählää ja sätkii leikkimatollaan. Voi sitä jokeltelun sorinaa. Voi sitä tunnetta, kun huomaa oman maidon tälläkertaa riittävän. Sen näkee jo pienen pojan pulloposkista ja palleroisesta, pulleroisesta olemuksesta. Ihanaa on myöskin ne kerrat kun ukki hakee isomman pojan leikkimään ja saan pienemmän nukahtamaan. Se hetki kun on ihan hiljaista. Keitän kahvit, herkuttelen ja luen lehden. Siitä saa taas voimaa, vaikka yöllä ei olisi nukkunutkaan. Voi sitä ikävää, kun isompi taas kotiin tulee ja pienempi sängystään herää.
Juna radan rakentamista.

leikkimatolla.

Omaa aikaa: Hetki lehteä lukien.

Isoin pulla on Poitsun leipoma.


100ml maitoa

Pumppasin ihan hetkessä 100ml,
mutta eipä kelpaa tuttipullo vauvalle.


Ihanat norsutossut.

Omatekemiä laskiaispullia.


shoppailin ihania vaatteita lapsosille.



1 kommentti: