tiistai 6. marraskuuta 2012

Maukasta lounasta ja valkoista lunta!

Tänään suuntasi Rossoon lounaalle neljä kotiäitiä ison lapsi lauman kanssa. Vanhimmat lapset olivat kolme vuotiaita. Kyllä vilskettä ja ääntä riitti. Poitsu käyttäytyi onneksi aika hyvin. Niin hyvin kun kolme vuotias nyt vaan voi. Loppujen lopuksi koko reissu meni minusta ihan hyvin. Eihän sitä voi olettaa, että kolme vuotiaat ja sitä pienemmät lapset olisivat niin hiljaa ja paikoillaan kun aikuiset. Ehkäpä seuraavan kerran kuitenkin treffataan jonkun kotona. :) Ruokakin Rossossa oli ihan hyvää. Minä otin härkää ja Poitsulle nakkeja ja lihapullia. Jälkkäriksi pojalle vanilijajäätelöä ja minulle semmoinen suklaa mousse jälkkäri. 
 Vihdoinkin saatiin senverran lunta, että päästiin tekemään lumiukkkoja, lyhtyjä ja lumilinna. Heti ravintolasta kun kotouduttiin niin mentii pihalle puuhastelemaan. Oli todella mukavaa Poitsun kanssa puuhastella. Maha alkaa vain minulla olemaan pahasti tiellä. Kyllä olenkin nyt aikas poikki. Selkä ja nivuset ei oikein enää kestä tälläistä puuhastelua. Jos ei tällä rehkimisellä vauva synny niin ei se sitten millään rehkimisellä.




Minun lumiukolle laitettiin ämpäri hatuksi.

Poitsun lumiukolle tuli oksa kädet.

Tehtiin myös lumilinna. Mentiin sinne Poitsun isiä piiloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti